01.12.2023
11 Min

Hävikkireseptit käyttöön - Ruokahävikkiä vähentämällä hillitset ilmastonmuutosta

 

1. Tarkastele näiden 5 ruokaryhmän hävikkiä

2. Suunnittele etukäteen

3. Tutki ruoan todellinen viimeinen käyttöpäivä

4. Kiinnitä huomiota ruoantähteisiin

5. Wanhan ajan hävikkireseptejä –  modernilla twistillä

Suolaiset leivoinnaiset

Pääruuat

Jälkiruuat


Unohtuiko kaappiin jälleen raaka-aineita tai ruoantähteitä, jotka ehtivät pilaantua? Moni tuskailee kodin hävikkiruoan kanssa viikottain. Ruoanlaitosta jää helposti yli raaka-aineita ja tähteitä - etenkin, kun kaikkien elintarvikkeiden kohdalla ei aina voi itse päättää, minkä kokoisessa pakkauksessa ne ostetaan.

Hävikkiviikko-kampanjan mukaan jopa joka kymmenes leipäpala, hedelmä tai vihannes päätyy roskiin, ja Suomen kotitalouksissa heitetään vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa ruokaa. Tämä tarkoittaa henkilöä kohti keskimäärin 20–25 kiloa ruokaa vuodessa.

Ruokahävikin vähentäminen ja kaiken käyttökelpoisen raaka-aineen hyödyntäminen onkin merkittävä ekoteko, sillä kolmannes koko maailman hiilijalanjäljestä tulee ruoantuotannosta. Nykyisin kolmannes maailman viljelyskelpoisesta maasta käytetään sellaisen ruuan tuotantoon, joka lopulta jää käyttämättä. Siksi ruokahävikin vaikutus ja sen vähentäminen on hyvin merkittävässä osassa ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Keräsimme muutamia hyviä vinkkejä sekä näppäriä hävikkireseptejä, joilla saat hillittyä omaa ruokahävikkiä arjessa. Hyvä uutinen on se, että varsin pienet muutokset arjessasi voivat lopulta vähentää tuntuvasti ruokahävikkiäsi!


1. Tarkastele näiden 5 ruokaryhmän hävikkiä

 

Voi olla helpompi paloitella oma ruokahävikkinsä ottamalla käsittelyyn yksi osa-alue kerrallaan. Jokaiselle ruokaryhmän kohdalla voi miettiä, millainen toiminta voisi ennaltaehkäistä hävikin syntymistä.

Eniten kotitalouksissa hävikkiä syntyy näissä ruokaryhmissä:

Leipä

Leivän pakastaminen estää hävikkiä tehokkaasti. Ota esiin leipäpussista vain osa, ja laita loput pakkaseen. Pakastimesta voi myös suoraan sulattaa leipää käyttöön vaikka pari palaa kerrallaan esimerkiksi leivänpaahtimessa.

Valmisruoat

Laske, montako valmisruoka-annosta todella viikon aikana syöt, ja yritä olla ostamatta “varalta” jääkaappia täyteen valmisruokia.

Liha- ja kalatuotteet

Suunnittele lihan ja kalan ostaminen sekä käyttö, sillä lihan ja kalan tuotantoketjulla on merkittävä hiilijalanjälki. Älä jätä paketteja odottamaan valmistusta liian pitkään, vaan valmista liha ja kala ennen kuin ne ehtivät pilaantua. Kun kypsennettyä lihaa tai kalaa jää yli, tee tähteistä uusi annos seuraavana päivänä esimerkiksi vaikka lisukkeena, pizzana, piirakkana tai leivän päälle.

Tuoreet hedelmät, vihannekset, juurekset ja marjat

Yritä pitää tuoreet raaka-aineet näkösällä niin, että näet paljonko niitä on vielä jäljellä. Voit vaikka ottaa näistä kuvan ennen kauppaan lähtöä, niin muistat, kuinka paljon kotona on jo hedelmiä, kasviksia ja marjoja. Käytä nopeiten pilaantuvat, kuten tuoreet marjat ja hedelmät ensimmäiseksi. Muista myös että useimmat hedelmät, marjat ja vihannekset sopivat näppärästi smoothien sekaan, jos alkaa vaikuttaa siltä, että ne nuupahtavat pian.

Keitetty kahvi

Tämä voi tuntua itsestään selvältä, mutta unohtuu usein: Laske ja kysy, monelleko kahvia keität. 

Muutto_6781 (1)


2. Suunnittele etukäteen


Suuri tekijä ruokahävikin syntymisessä on suunnittelu – tai useimmiten sen puute. Suunnittele ruokaostoksesi, se auttaa usein myös syömään järkevämmin. Kun kerralla suunnittelee vähän pidemmälle, ja tekee esimerkiksi viikon menusta suunnitelman, säästyy aikaa myöhemmin. Erityisen hyödyllistä on miettiä, mitä vanhentuvia ruoka-aineita sinulla on kotona, ja suunnitella ostokset sekä kokkailut sen mukaan.

Pysy suunnitelmassasi; osta vain ne raaka-aineet, jotka tarvitset. Tässä omien isovanhempien ja isoisovanhempien mentaliteetin matkimisesta on apua. He elivät eri aikaa, jolloin ruokaostokset automaattisesti laskettiin, suunniteltiin ja hyödynnettiin ihailtavan nerokkaasti. Voit hakea inspiraatiota menneistä ajoista, jolloin kaikkea ruokaa pidettiin suuressa arvossa. Esimerkiksi kun marjoista tekee mehua, voi ylijääneen massan hyödyntää hillona.

Vaikka nykyisin meillä on tarjolla ihan erilaiset elintarvikevalikoimat, eikä ruoasta ole yleensä pulaa hyvinvointivaltioissa, ruoka on monella tapaa arvokkaampaa kuin tulemme usein ajatelleeksikaan. Ruoan rooli ilmastonmuutoksen torjumisessa on hyvin suuri, ja sen arvoon ja vaikutukseen ollaankin nyt uudestaan heräämässä globaalisti.

Vanha vinkki toimii edelleen myös: ei kannata tehdä ruokaostoksia nälkäisenä. Jos pystyt, yritä tällä tavalla välttää mielitekoihin perustuvia hutiostoksia. Tai vaihtoehtoisesti: syö ensin jokin välipala, jotta sudennälkä ei pääse shoppailemaan ruokaa puolestasi.

3. Tutki ruoan todellinen viimeinen käyttöpäivä


Parasta ennen -merkintä tarkoittaa ruoan vähimmäissäilyvyysaikaa, johon saakka elintarvike vähintään säilyttää kaikki sille tyypilliset ominaisuudet. Se ei tarkoita, etteikö elintarviketta voisi käyttää vielä tuonkin päivämäärän jälkeen. Sen sijaan viimeinen käyttöpäivä -merkintä tarkoittaa nimensä mukaisesti päivää, jolloin valmistaja on tarkoittanut tuotteensa viimeistään käytettäväksi. Tätä päivämäärää onkin turvallisinta noudattaa.

Ruokaa kannattaa myös tutkia ja arvioida omilla aisteilla. Parasta ennen -päivämäärä on usein arvio, ja senkin jälkeen elintarvike on usein vielä täysin syömäkelpoinen. Jos ruoka ei näytä tai tuoksu pilaantuneelta, kannattaa sitä maistaa pieni pala, jotta saat varmuuden ruoan syömäkelpoisuudesta. Asiantuntijat kehottavat tässä asiassa rohkeasti luottamaan omiin aisteihin.


4. Kiinnitä huomiota ruoantähteisiin ja hyödynnä raaka-aineet uusina ruoka-annoksina


Merkittävä hävikki syntyy myös ruoantähteistä ja kokkauksen ylijäämäraaka-aineista. Ruoanvalmistuksesta syntyvää hävikkiä voi kuitenkin ehkäistä muutamalla yksinkertaisella ohjeella.

  • Älä osta isompia pakkauksia elintarviketta edullisemman kilohinnan vuoksi, jos pakkauksen koko sisältö ei tule käytettyä – silloin ei synny säästöä vaan turhaa kulutusta ja hävikkiä.
  • Ota ruokaa lautaselle nälän mukaan, älä ota liian isoja annoksia vain tottumuksesta.

Hyödynnä ruoantähteet ja ylijäämäraaka-aineet uusina ruoka-annoksina.

Alla on muutamia jatkojalostusideoita eli hävikkireseptejä, joilla hyödynnät hävikkiruoan herkullisella tavalla.

5. Vanhan ajan hävikkireseptejä –  modernilla twistillä

pannukakku

Suolaiset leivonnaiset – käytä näihin kasvikset, juusto, kananmunat, liha, ruoan ylijäämä

 

Suolainen pannukakku/ pasteijat

Tämä pannukakku on pizzamainen paistos, johon voi helposti käyttää erilaisia ylijäämäherkkuja jääkaapista. Käyttöön pääsevät niin kananmunat kuin vihannekset sekä ylijäämälihat tai kasvisproteiinit. 

Samoilla täytteillä voit tehdä myös pasteijoita valmiista lehtitaikinasta, jonne voit laittaa lisäksi sisään myös ruokien kastikkeiden loput tuomaan mehukkuutta. Keität kaveriksi vain riisin pitämään pasteijat koossa. Pasteijoissa vain mielikuvitus on rajana.

Ainekset: 

Taikina

  • 4 kananmunaa
  • 1 l maitoa/ kasvimaitoa
  • 5 ½ dl vehnä/speltti/kaurajauhoja
  • ½ - 3/4 tl suolaa
  • 2 rkl öljyä

Täyte

  • 2 dl kasviksia, mitä kaapista löytyy (herkkusieniä, paprikaa, tomaattia,
  • kesäkurpitsaa tms)
  • 1 tomaatti viipaleina
  • 200 g jauhelihaa, kinkkua, meetwurstia, raejuustoa, nyhtökauraa, tofua
  • tai kasvisnakkeja
  • 1 sipuli (halutessasi, sopii erityisesti jauhelihan kanssa)
  • 100 g juustoraastetta
  • pizzamaustetta, oreganoa, yrttejä oman maun mukaan

Halutessa:

  • 100 g babypinaattia

Ohje:

  1. Lämmitä uuni 220 asteeseen.
  2. Sekoita taikina-ainekset hyvin keskenään.
  3. Kuullota sipuli öljyssä ja paista jauheliha jos käytät sitä, mausta suolalla ja pippurilla. Myös kasvisnakit ja tofu voivat maistua täytteenä paremmin, jos niitä hieman ruskistaa ensin ja maustaa tarvittaessa.
  4. Pilko vihannekset pieneksi. Älä lisää kuitenkaan ohjetta enemmän vihanneksia, jos haluat koostumuksen pysyvän pannukakkumaisena.
  5. Kaada taikina pellille, joka on peitetty leivinpaperilla. Lisää päälle täytteet. Lisää viimeisenä tomaattiviipaleet ja juustoraaste, ripottele päälle haluamasi mausteet.
  6. Paista keskitasolla 220 asteessa n. 20 minuuttia.

Juustopiirakka – suolainen tai makea

Tähän simppeliin juustopiirakkaan saat käytettyä ylijäämäjuustot, ja se toimii niin suolaisena kuin makeana versiona – vasta tarjoilun päälliset määrittävät, onko kyseessä jälkiruoka vai suolainen herkku. Pohjan voi tehdä siitä leivontajauhosta, jota yleensä käytät. Makean version päälle voi käyttää kotoa löytyvät omenat tai päärynät tai ostaa viikunaa – ja suolaisessa versiossa paprikat tai pikkutomaatit kruunaavat kermaisen piirakan.

Pohja

  • 125 g voita
  • 3 dl vehnä/ speltti/ kaurajauhoa
  • 3 rkl kylmää vettä

Täyte

  • 4 kananmunaa
  • (150 g) ylijäämäjuustoa raastettuna – voit myös sekoittaa joukkoon mausteeksi voimakkaampia, pehmeitä juustoja
  • 2 dl kermaviiliä
  • 2 dl ruokakermaa
  • ¼ tl suolaa

Suolaisen päälliset:

  • 100 g kirsikka- tai miniluumutomaatteja/ paprikaa
  • ½ dl lehtipersiljaa

Makean päälliset:

  • 3 tuoretta viikunaa/ omenasiivuja, niin että pinta peittyy   
  • 1 dl saksanpähkinöitä
  • ½ dl vaahterasiirappia

Ohje:

  1. Sekoita huoneenlämmössä pehmentyneeseen voihin jauhot ja kylmä vesi.
  2. Vuoraa halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Painele taikina vuoan pohjalle ja ylös reunoille.
  3. Esipaista pohjaa uunin alatasolla 200 asteessa 10 min. Vatkaa kulhossa munia sen verran, että rakenne rikkoontuu. Sekoita mukaan juustoraaste, kermaviili, kerma ja suola, kunnes seos on tasaista.  Kaada täyte vuokaan esipaistetun pohjan päälle.
  4. Paista piirakkaa uunin alatasolla 200 asteessa n. 35 min tai kunnes piirakka on kypsä ja pinnassa on väriä. Anna jäähtyä.
  5. Lisää suolaisen piirakan päälle neljään osaan leikattuja pikkutomaatteja tai paprikasuikaleita ja lehtipersiljaa. Makean version päälle asettele omenasiivuja tai viikunoita, saksanpähkinöitä ja vaahterasiirappia. Tarjoa hieman jäähtyneenä tai kylmänä. Tämä piirakka sopii loistavasti esimerkiksi kahvin tai teen kaveriksi. 

 

pyttipannu

Pääruoat – näihin saa maistuvaan käyttöön perunat, lihat ja grillistä jääneet herkut

 

Raikas grillisalaatti

Tämä salaatti hyödyntää grillin annin “salaattien pyttipannuun”. Tähän ruokaisaan salaattiin saadaan yhdistettyä grilliruoan ylijääneet herkut, eivätkä eiliset perunatkaan mene hukkaan.

Ainekset neljälle

  • 4 makkaraa/ bratwurstia/ kasvismakkaraa

Grillikasviksia sen mukaan, mitä on grillattu ja mitä kaapista löytyy, kuten:

  • herkkusieniä
  • parsaa
  • omenaa tai persikkaa
  • punasipulia
  • purjoa
  • eiliset perunat
  • parsakaalia
  • salaattisikuria

Tuoreita kasviksia

  • 2 kourallista rucolaa
  • 1 kourallinen oreganoa
  • 3 kourallista kirsikkatomaatteja

Kastikkeeksi

  • loraus oliiviöljyä
  • loraus valkoista balsamicoa
  • ripaus pippuria

Dippi

  • 1 prk kermaviiliä
  • 100 g aurajuustoa muruina

Ohje:

  1. Huuhtele rucola, revi oreganoa sekaan ja halkaise kirsikkatomaatit. 
  2. Jos grillivihannekset ovat valmiina, paloittele ne sekaan. Jos eivät ole, grillaa ne haluamallasi tavalla. Anna jäähtyä hetken ja paloittele sitten ja lisää salaatin päälle.
  3. Mausta kastikkeella, jossa oliiviöljyä, valkoista balsamicoa ja pippuria. Pyöräytä salaattia pari kertaa.
  4. Kasaa grillisalaatti kauniiksi annoksiksi lautaselle ja laita pari ruokalusikallista aurajuustodippiä reunoille.

 

Vanha kunnon pyttipannu  

Pyttipannu on kaikkien aikojen hävikkiruokaklassikko. Pyttipannun voi tehdä monella tavalla, myös ilman lihaa. Maustamalla saat omannäköisen pyttipannun.

Ainekset kahdelle:

  • 3 kpl kiinteää keitettyä perunaa TAI
  • 1 kpl kypsennettyä bataattia
  • 1 kpl sipuli
  • 1/2 kpl lenkkimakkaraa/kasvismakkaraa
  • ripaus mustapippuria
  • ripaus paprikarouhetta
  • loraus oliiviöljyä
  • 3 kpl kananmunaa

Halutessa:

  • ripaus suolaa
  • pala halloumijuustoa

 

Tarjoile perinteisesti etikkakurkkujen tai punajuuriviipaleiden kera. Tai voit tehdä ihanan piparjuurikastikkeen, joka tuo raikkaan, uuden maun pyttipannun rinnalle.

Piparjuurikastike

  • 1 prk kermaviiliä
  • 1 rkl piparjuuritahnaa
  • 2 tl sitruunamehua
  • ½ tl kuivattua tillisilppua tai tuoretta tilliä reilusti
    hyppysellinen valkopippuria
    ripaus suolaa
  • hyppysellinen sokeria

Jälkiruoat – nämä jälkiruoat syntyvät loihtimalla ylijäämästä herkkuja

 

Pappilan hätävara

Tähän perinteiseen jälkiruokaan tulee samoja aineksia kuin köyhiin ritareihin, mutta myös keksit mahtuvat sekaan. Pappilan hätävaraan voidaan hyödyntää pullien ja keksien jämät sekä hillopurnukoiden ja kermapurkkien pohjat luoden herkullisen yhdistelmän. Voit myös kokeilla raikkaan sitruunaista versiota ja korvata halutessasi rahkan tuorejuustolla.

Ainekset neljälle

  • 150 g keksejä/
  • 2 siivua pullaa tai korvapuustia
  • 1 dl kuohukermaa
  • 200 g maitorahkaa/tuorejuustoa (maustamaton tai makea)
  • 3 rkl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 dl marjoja (pakaste tai tuore)
  • 1 dl hilloa (huomiothan, että myös puolukkahillo toimii)


Halutessasi voit tehdä sitruunaisen version, jossa:

1) lisäät mausteeksi vaniljakastiketta
2) korvaat rahkan maustamattomalla tuorejuustolla, johon lisäät sitruunamehua 3 rkl
3) korvaat hillon ja marjat lemon curdilla

Ohje

  1. Sulata pakastemarjat. Viipaloi pullat tai korvapuustit pieneksi ja paahda voissa tai margariinissa pannulla rapeiksi.
  2. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sokerit sekä rahka. Sekoita tasaiseksi.
  3. Murskaa keksit. Makeuta marjoja pienellä määrällä sokeria.
  4. Kokoa jälkiruoka kerroksittain laseihin. Kerros kermarahkaa, sitten pullaa, hilloa, marjoja ja keksejä. Tee pari kerrosta, jolloin kaikkia makuja saa mukaan jokaiseen lusikalliseen.

 

Kahvi-suklaakiisseli (tai vanukas)

Ylijäämäkahvin saa hyötykäyttöön kiisselin tai ihanasti lohkeavan vanukkaan päämausteena. Jos kahvin kulutus tulee vahingossa arvioitua väärin, ylijäämän voi käyttää moniin jälkiruokiin. Alla olevan ohjeen lisäksi jäähtynyttä kahvia käytetään mm. mokkapalojen kuorrutteeseen, sekä tiramisuun keksien kostukkeeksi.

Ainekset kolmelle

  • 3 dl maitoa/kasvimaitoa
  • 1 dl kahvia
  • 2½ rkl maissitärkkelystä (kiisseli)

tai

  • 3 rkl maissitärkkelystä (tiiviimpi vanukas)
  • 2½ rkl tummaa kaakaojauhetta
  • 2-3 rkl sokeria
  • ripaus suolaa
  • 1½ tl vaniljasokeria

Ohje:

1. Mittaa muut ainekset (paitsi vaniljasokeri) kattilaan ja sekoita vatkaimella hyvin sekaisin.

2. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen pohjaa myöten. 

3. Anna hautua muutama min. Lisää vaniljasokeri ja tarkista makeus mieleiseksesi. Jäähdytä kiisseli kylmässä vesihauteessa välillä sekoittaen, ja vältät kuoren muodostumisen. Annostele kulhoihin tai laseihin ja laita vielä jääkaappiin jähmettymään. Tarjoa sellaisenaan (suklaarouheella koristeltuna) tai laita päälle marjoja.

Halutessasi juhlavamman tarjoilun, voit tehdä kylkeen vadelmasorbetin:

Vadelmasorbetti

  • 3 dl vettä
  • 100 g sokeria
  • 200 g vadelmia
  • 1 rkl  sitruunamehua
  • tai
  • 2 cl sitruslikööriä
  • 1 kpl appelsiinin kuori ja mehu

Ohje

  1. Keitä vettä, sokeria ja vadelmia n. 15 minuuttia. Jäähdytä ja lisää mausteet.
  2. Kaada seos pakasterasiaan ja pakasta 45 min, sekoita kolmesti pakastuksen aikana.

 

New call-to-action