08.06.2018
1 Min

Sekajäte palaa kotiin energiana

Jätteiden lajittelu alkaa olla jo kansalaisvelvollisuus.

”Kuluttajan tulee kotona noudattaa kunnallisia jätehuoltomääräyksiä, joissa on kerrottu, miten ja mitä lajitellaan”, huomauttaa johtaja Auli Westerholm Fortum Recycling and Waste Solutionsilta.

Jätteiden lajittelu voi myös olla taloudellisesti kannattavaa, koska se vähentää kotitalouden maksullisen sekajätteen määrää.

Erilliskerättäviä jätteitä ovat muun muassa biojäte, lasi, metalli, kartonki ja paperi. Niitä varten on kauppojen lähellä keräysastioita, joten kierrätysjätteiden kuskaamisesta ei koidu kohtuutonta vaivaa.

”Alussa voi tuntua hankalalta lajitella ja viedä metalleja, laseja sekä pahvipakkauksia omiin kierrätysastioihinsa, mutta kun siihen tottuu, syntyy hyödyllinen rutiini”, Westerholm kannustaa.

Lajitelluista jätteistä syntyy uutta

Lajitelluista jätteistä valmistetaan uusioraaka-aineita, kuten paperia tai muovia. Biojätteestä voidaan valmistaa mullan raaka-ainetta tai biokaasua.

”Myös vaaralliset jätteet, kuten paristot, lamput, lääkkeet, jäteöljyt, akut ja maalit, viedään erilliseen keräykseen, eikä niitä saa sekoittaa muihin jätelaatuihin.”

Se, mitä lajittelun jälkeen jää jäljelle, on sekajätettä. Sekajäte on jätejae, jonka avulla kierrätykseen päätyvä materiaali pysyy korkealaatuisena.

”Onkin hyvä lajitella esimerkiksi likaiset muovipakkaukset sekajätteeseen, jolloin kierrätykseen päätyvä jäte pysyy puhtaampana”, Westerholm neuvoo.

Sekajätteestä tuotetaan energiaa

Sekajäte päätyy yleensä suoraan jätevoimaloihin, ja siitä tuotetaan energiaa eli sähköä ja kaukolämpöä. Kaatopaikat on suljettu sekajätteeltä jo vuonna 2016. Joillakin alueilla sekajätettä lajitellaan edelleen ja siitä pyritään erottelemaan muun muassa metalleja, muoveja ja biojätettä kierrätykseen. Näin tehdään Fortumin Kiertotalouskylän Ekojalostamossa Riihimäellä.

”Metalleja lukuun ottamatta sekajätteestä eroteltujen kierrätysmateriaalien laatu on kuitenkin merkittävästi huonompi kuin erilliskerättyjen materiaalien. Siksi kotitalouksien omatoimista lajittelua kannattaa edelleen tehostaa”, Westerholm toteaa.

”Ja toisaalta, jos ei ole varma, kuuluuko jokin roska kierrätykseen vai sekajätteeseen, se kannattaa mieluummin laittaa sekajätteeseen. Väärä, likainen tai myrkyllinen materiaali väärässä kierrätysastiassa voi pilata uusiokäyttöön sopivia jakeita.”

Nämä voit laittaa sekajätteeseen

– kertakäyttövaipat, tamponit ja terveyssiteet

– rikkinäiset tekstiilit ja kengät

– nahka, keinonahka ja kumi

– juomalasit ja kuumuuden kestävät lasiastiat

– posliini ja keramiikka

– pölynimuripussit

– hehku- ja halogeenilamput sekä sulakkeet

– tuhka ja tupakantumpit

– kaikki muovit

Älä laita sekajätteeseen:

Kierrätyskelpoista jätettä, joka käy uusien tuotteiden raaka-aineiksi, kuten

– biojäte

– lasipullot ja -purkit

– metalli (erityisesti isot metallikappaleet voivat olla haitaksi jätevoimalassa)

– paperi

– kartonki

Lähde: kiitoskunlajittelet.fi/

New call-to-action