30.06.2020
5 Min

Kootut korjausvinkit kestävään kulutukseen

Millä konstilla se mummo aina paikkasikaan reiät farkuissa –  ja mikä olikaan se kikka, jolla sai naarmun huonekalusta häivytettyä itse? Mitä pidempi on tavaran tai vaatteen elinkaari, eli käyttöaika, sitä ekologisemmaksi tavara tai vaate muuttuu. Kertakäyttökulttuuri on yksi suurimmista ongelmista luonnonvarojen riittävyyden ja kestävän elämäntavan näkökulmasta. 

Huollolla ja korjaamisella voikin saada oman lempivaatteen tai kovassa käytössä olevan tavaran eliniän ilahduttavasti pidentymään ja näin vähentää omaa kulutusta.  Keräsimme yhteen käytännölliset vinkit, joilla voit itse huoltaa ja korjata tavaroitasi – tai löytää sopivan palvelun tekemään sen puolestasi. 

Vaatteet

Vaatteiden parsimistaidot ovat monilta nykyisin unohtuneet tai ne ovat ylipäänsä vieraita. Kuitenkin, kun kaivellaan vanhat viisaudet esiin, saadaan monen lempivaatteen elinkaaren kestämään reippaasti pidempään. Vaatejätevuorien ei tarvitse kasvaa kiihtyvällä tahdilla, jos opimme katsomaan vaatetta ensin toisin silmin. Se on suuri ekoteko, sillä kulutuskultuuri ja vaatteiden käyttöaika on aikanamme vääristynyt tuhlaamaan materiaalia, joka voisi palvella vielä pitkään.

iStock-1210450226

 

Haalistuneet värit

Jos vaate on muuten kunnossa, mutta väri on haalistunut, voi helppo kikka olla yksinkertaisesti värjätä vaate. Yleensä etenkin puuvillaiset ja pellavaiset, tai suurimmaksi osaksi luonnonkuidusta tehdyt vaatteet on helppo värjätä itse kotona pesukoneessa. Väripaketteja saa suurimmista marketeista ja käsityöliikkeistä. Esimerkiksi mustat, haalistuneet farkut on helppo värjätä varsin edullisella väripaketilla pesukoneessa. 

Vinkki: Useimmat kotivärit tarvitsevat sekaansa värjäykseen suolaa – joten muista ostaa myös suolaa väripaketin lisäksi, jollei sitä paketissa tule mukana! 

Reiät ja ratkenneet saumat

Vaatteiden reikiä sekä ratkenneita saumoja on varsin helppo opetella paikkaamaan itse. Toisinaan riittää neula ja lanka, toisinaan voi olla tarpeen ostaa paikkapala kangasliikkeestä, tai hyödyntää vahvikkeena kangaspalaa korjauskelvottomasta vaatteesta. Esimerkiksi Marttaliiton sivuilta saat hyvät ohjeet erilaisiin vaatteiden korjaustöihin. 

Vinkki: Huolehdi, että kotona on ainakin neula ja mustaa sekä vaaleaa lankaa, niillä pystyt paikkaamaan suurimman osan vaatteista. Käännä korjatessa vaatekappale nurinperin, jolloin mahdolliset solmupäättelyt ja sykkyrät jäävät piiloon. Varsinkin ensimmäisiä kertoja ommellessa on kuitenkin hyvä tarkastaa usein, miltä ommel näyttää oikealla puolella.

Napit

Napillisissa vaatteissa tulee usein mukana ylimääräinen nappi pussukassa, joka on kiinni vaatteen pesuohjelapussa. Joidenkin vaatteiden mukana tulee ostettaessa myös hieman napin ompeluun tarkoitettua, oikean sävyistä lankaa. Säästä nämä esimerkiksi tiettyyn rasiaan. Jotta napit eivät pääse katoamaan, kannattaa hieman ennakoida ja ommella nappi kiinni uudestaan jo silloin, kun se on vasta löystymässä. Jos nappeja katoaa useampia, voit myös käydä ostamassa käsityöliikkeestä tai kangaskaupasta uuden napin tai kokonaan uudet napit vaatteeseen. Nappien ompelussa ei mene kauaa, eikä se ole vaikeaa! 

Oikea pesu ja huolto

Oikealla pesulla ja huollolla on suuri merkitys sille, kuinka kauan vaate kestää käytössä.

  • Pese vaatteet aina pesuohjeen mukaan, se säästää vaatetta. Vaatteet kannattaa myös pestä nurinperin käännettynä, jolloin pinta, värit ja kuviot pysyvät pidempään siisteinä.
  • Älä pese vaatteita liian usein. Moni ylipesee tietämättään vaatteitaan nykyisin. Monille vaatteille, kuten farkuille, takeille ja neuleille tuulettaminen sekä paikallinen tahranpoisto riittävät, ja näitä vaatteita ei tarvitse itse asiassa pestä kuin kerran- pari vuodessa. Se säästää vaatetta todella paljon, ja lisää käyttöikää. 
  • Höyrytys on hellävarainen keino suoristaa vaate - kuuma höyry myös raikastaa esimerkiksi herkän silkkivaatteen. Tunkkaiset vaatteet voi myös laittaa hetkeksi pakastimeen raikastumaan, jos tuulettaminen on hankalaa. 
  • Tahrat kannattaa poistaa tarhanpoistoaineella, kuten esimerkiksi ekologisella sappisaippualla, ennen vaatteen pesua. Joskus voi olla, ettei koko vaatetta tarvitsekaan pestä, vaan tarhanpoisto riittää. Älä lannistu jos tahra ei irtoa ensimmäisellä pesulla - jotkin tahrat irtoavat vasta muutaman käsittelyn jälkeen.
  • Herkät vaatekappaleet, kuten pitsit sekä esimerkiksi kaarituelliset rintaliivit kannattaa pestä aina pesupussissa.


Vinkki treenivaatteille!

  • Treenivaatteet kannattaa pestä etikan kanssa, näin saat niistä helpommin pinttyneen hienhajun pois. Vaatteita voi myös liottaa ennen pesua veden ja etikan sekoituksessa.

 

Kengät

iStock-1146496105Kengät kuluvat käytössä, ja kaipaavat siksi huolenpitoa kestääkseen – sekä näyttääkseen hyvältä pidempään.

Kenkiä kannattaa huoltaa, puhdistaa ja hoitaa suojavoitein kotona monipuolisesti, eikä se vaadi erityistä taitoa. Hoitotuotteita voi ostaa suutareilta, kenkäkaupoista sekä marketeista. Voit ottaa esimerkiksi tavoitteeksi hoitaa kaikki kengät samana päivänä, kun otat esiin uuden sesongin kengät. Erilaisille kengille löytyy kattavat hoito-ohjeet Marttaliiton sivuilta. Jos mahdollista, samoja kenkiä ei kannata pitää useita päiviä peräkkäin, varsinkaan kostealla ilmalla, jotta kengät pääsevät välillä kuivamaan kunnolla.

Tiesitkö, että jos esimerkiksi vaaleiden nahkakenkien pinta on pysyvästi värjäytynyt tummemmaksi, on olemassa nahalle tarkoitettua spray-maalia, jolla voit freesata kenkien värin? Rohkeimmat voivat vaikka kokonaan vaihtaa kenkien värin mieluisampaan! Likaantuneisiin kangaskenkiin taas toimivat vaatteiden tahranpoistoaineet - ne tosin kannattaa pestä käsin, sillä konepesu ei tee hyvää kenkien liimauksille. Viimeisenä ratkaisuna konepesu voi kuitenkin olla kokeilun arvoinen, jos kengät muuten joutuisi heittämään roskiin - sitä ennen vanha hammasharja sekä vanhat sukat ovat oivat välineet kenkien puhdistukseen.

Kun kengät todella rikkoontuvat, ne kannattaa käydä näyttämässä suutarille ennen roskiin heittämistä – useimmiten ainakin nahkakengät on mahdollista korjata takaisin käyttökuntoon!

Muokkaus

Väärän kokoisia tai huonosti istuvia vaatteita voi olla mahdollista muokata paremmin sopiviksi Jos sinulla on innostusta käsitöihin ja halu opetella muokkaamaan vaatteita, voi nykyisin esimerkiksi joissain kirjastoissa käyttää ompelukonetta varaamalla ajan tai niitä voi jopa lainata kotiin – tai voit harkita myös koneen hankintaa. Ohjeita löytyy netistä ja erilaisista kirjoista.

Voit myös hyödyntää läheltä löytyvän ammattiompelijan monipuolisia palveluita – tai pääkaupunkiseudulla lähettää vaatteesi korjattavaksi uuden Stich me -palvelun kautta!

Tavarat

Kodin tekstiilit

Kodin tekstiilejä voi huoltaa samoilla ohjeilla kuin vaatteitakin. Olisivatko esimerkiksi nykyiset, luonnonkuituiset verhot hyvät toisen värisenä tai eripituisina?

Kodin seinät ja pinnat

Ihmesienellä pääset eroon esimerkiksi kodin pienten taiteilijoiden jättämistä tussin jäljistä seinällä tai muusta pinttyneestä liasta pääset eroon ihmesienellä. Myös korkokenkien mustat jäljet voi myös juhlien jälkeen hieroa hellästi pois joko ihmesienellä tai karhunkielellä.

Huonekalut

Huonekalut voi raikastaa imuripuuterin avulla. Kokeile myös fiksata kenkälankilla nahkakalusteiden naarmuja ja kuluneen näköistä pintaa. 

Puisten huonekalujen pinnat voi käsitellä itse varsin helposti. 

Jos kyseessä on vain naarmu puunvärisessä huonekalussa, helpoin kikka peittää se on käyttää siihen käytettyjä kahvinporoja. Sekoita kahvinporoihin pieni määrä lämmintä vettä sekä viinietikkaa. Levitä seosta naarmun päälle - seos imeytyy vaaleaan kohtaan ja naarmu piiloutuu. Kun seos on vaikuttanut hetken, pyyhi se pois. 

Lakkaamalla tai maalaamalla puiset huonekalut saavat aivan uuden elämän. Muista valmistella huonekalun pinta ennen uuden kerroksen levittämistä! Vinkkejä huonekalujen tuunaukseen löydät täältä.

Rikkoutuneet esineet

Myös puisten esineiden rikkoutuneita osia, kuten peilin paikoiltaan irronnut kehys tai tuolin löystyneen jalan voi usein itse korjata puuliiman ja paikalleen vasaralla naputtelun avulla. Kodin rikkoontuneet tavarat käydä luovuudella läpi, ja miettiä saisiko niistä korjaamalla vielä käyttötavaraa – tai voisiko pienillä fiksauksilla löytää niille uuden käyttötarkoituksen. Esimerkiksi kuvakehyksistä, joista on lasi rikkoontunut voi tehdä esimerkiksi itselle tai kumppanille lahjaksi korvakoru- tai avaintelineen virittämällä kehyksiin rautalangat, joihin korut ja avaimet voi ripustaa.

Jollei sinussa ole nikkarin vikaa, suurempia huonekalujen korjaamistöitä kannattaa kysellä alueesi puusepiltä. 

Urheiluvälineet

Hankkiessasi urheiluvälineitä, kannattaa myös perehtyä niiden huoltoon ja tehdä se ohjeiden mukaan säännöllisesti. Näin saat urheiluvälineesi palvelemaan pidempään. Esimerkiksi tennismailan elämää voi hyvin jatkaa ilmastointiteipin avulla, jos mailan teipit alkavat purkautua.

Polkupyörä

Polkupyörän huolto meinaa usein siirtyä hamaan tulevaisuuteen. Pyörän huolto on kuitenkin oleellista, sillä hyväkään pyörä ei huonolla huollolla kulje hyvin ja turvallisesti. Voit opetella itse huoltamaan pyörää, tai viedä pyörän pyöräliikkeeseen sesonkihuoltoon. Pyörä kannattaisi huoltaa joka kevät. Parhaimmillaan hyvin huolletulla pyörällä polkee vuosikymmeniä. Se on todella ekologinen huoltokohde, jota kannattaa vaalia. 

Katri_Lehtola_KEKSI_Fortum_nuorten_muutto_20181023_KORTTI2-873

Korjaus- ja huoltovälineitä, joita joka kodista olisi hyvä löytyä:

  • pihdit
  • vasara
  • ruuvimeisseli
  • pikaliimaa
  • sappisaippua
  • etikkaa
  • taikasieni
  • kenkälankki
  • lankaa – tummaa ja vaaleaa
  • neula

 

Fortumin asiakkaana saat pienemmän sähkölaskun, jos osallistut Pikku Juttu - ilmastotekoihin kanssamme arjessasi.

Tilaa Fortumin uutiskirje

Saat kuukausittain sähköpostiisi kiinnostavia vinkkejä asumiseen, energiansäästöön ja liikkumiseen.
Tilaa