08.07.2019
4 Min

Festareiden selviytymisopas – 11 vinkkiä, joilla pärjäät

Festarikausi on alkamassa. Festarit ovat monille kesän kohokohta, mikä lämmittää vielä talven pakkasillakin mieltä ja nostaa hymyn huulille. Ota tästä talteen vinkit, joilla teet festaroinnista helpompaa – ja vastuullisempaa! Kun muutaman asian suunnittelee etukäteen, pystyy festareilla rentoutumaan ja nauttimaan ilman ikäviä käytännön ongelmia.

1. Ota mukaan kunnon aurinkovoide

Festareilla ollaan usein aamusta iltaan ulkosalla, joten aurinkovoide on ehdoton matkakumppani. Kannattaa muistaa, että myös pilvisenä päivänä saattaa iho palaa todella ikävästi; pilviverhokaan ei suojaa palamiselta. Jos siis keli on lämmin, ja ihoa on näkyvillä, kaikki näkyvät alueet kannattaa suojata aurinkovoiteella.  

 

Nykyisin on tarjolla myös ympäristöystävällisiä aurinkovoiteita, sillä osan perinteisissä aurinkovoiteissa käytetyistä kemikaaleista on todettu olevan tuhoisia vesistöille. Tällaisia ympäristöystävällisiä, apteekeissa myytäviä tuotesarjoja ovat esimerkiksi Avene ja Atopik. Muun muassa Ruohojuuri myy pelkästään ympäristöystävällisiä aurinkosuojatuotteita, sen lisäksi esimerkiksi Hyvinvoinnin.fi -sivusto tarjoaa kattavan valikoiman eri merkkien ympäristöystävällisiä aurinkovoiteita.  Kolmen erilaisen ympäristöystävällisen aurinkosuojan vertailuun voit tutustua esimerkiksi Tripsteri-sivuston testissä.

 

Vähintäänkin kasvot vaativat suojaa pitkän festaripäivän altistumisrupeamassa, vaikka ei olisikaan hellekelit. Yleensä auringolle altistumisen aikana suositellaan käyttämään aurinkosuojaa, jonka kerroin on 30+ SPF tai vielä suurempi. Muista sen lisäksi suojata pää – erilaiset hatut ja huivit festareilla ovat mitä parhain asuste!

2. Ota mukaan varavirtalähde

Älypuhelimien akut ovat takuuvarmasti lopussa pitkin festaria. Kannattaa hankkia varavirtalähde, joka varmistaa, että saat ystävät kiinni, vaikka kadottaisitte toisenne. Tiesitkö, että varavirtalähteitä on myös aurinkovoimalla latautuvia? Näitä saa ainakin Verkkokaupan, Rajalan, My Trendy Phonen ja Voimapankin sivuilta tai myymälöistä. Pikkuinen aurinkopaneeli mukanasi ei puhelimesta pääse loppumaan akku, eivätkä kaverit huku sen myötä. Kannattaa myös pitää puhelinta virransäästö - tai lentotilassa niinä hetkinä kun et välttämättä tarvitse kaikkia toimintoja.

3. Sopikaa tapaamispaikka jos eksytte toisistanne

Vaikka akut olisi kuinka ladatut, eivät siltikään puhelinyhteydet tai netti aina toimi festareilla väenpaljouden ja suuren kuormituksen vuoksi. Sen lisäksi kaveriporukassa saattaa aina olla yksi onneton, joka ei kerkeä ladata puhelinta tarpeeksi – ja tiet erkanevat. Festarialueella on kuitenkin onneksi usein hyviä maamerkkejä: erilaisia näkyviä kojuja ja suuria mainosplakaatteja, talon kokoisia energiajuomapurkkeja tms, joille on helppo suunnistaa, jos eksyy kavereista. Sopikaa yhdessä etukäteen tällainen paikka. Ette tule katumaan.

4. Varaa majoitus hyvissä ajoin – erilaisia vaihtoehtoja on!

Majoitusta useilla festareilla tarjoavat esimerkiksi leirintäalueet, jonne voi tulla omalla teltalla tai esimerkiksi asuntoautolla. Myös paikkakunnan kouluilta löytyy usein koulumajoitusta, joka on myös edullinen ratkaisu, eikä vaadi samalla tavalla majoitusvälineitä mukaan. Yleensä patjat tulevat talon puolesta, kun tuo mukanaan omat lakanat tai makuupussin. Sen lisäksi alueen hostellit, hotellit sekä airbnb`t tarjoavat mukavampaa majoitusta. Kannattaa aina katsoa festarin nettisivustolta kunkin festarin majoitusmahdollisuudet.

 

festarivinkit

5. Suunnittele, millä kyydeillä pääset festarialueelle

Myös festarikyytejä on usein järjestetty yleisimpien majoituspaikkojen ja festarialueen välille. Toiset majoituspaikat saattavat myös olla ihan kävelymatkan päässä festarialueelta. Tutustu karttoihin ja suunnittele etukäteen.

6. Pidä vesipulloa mukanasi ja selvitä, missä vesipisteet sijaitsevat

Usein lämpö ja nestehukka tulevat käsi kädessä. Nestehukka voi yllättää huonovointisuutena ja päänsärkynä. Vettä kannattaa festaripäivän aikana juoda reippaasti, ja täyttää pullo aina kun vesipisteelle on pääsy.  Oman, tyhjän muovipullon saa tuoda festarialueelle, ja alueen kartasta näkee yleensä, missä vesipisteet ovat. Jollei näy, kysy portilla tai muulta henkilökunnalta lähintä vesipistettä.

7. Ota mukaan omat roskapussit (leirintäalueelle)

Festarit roskaavat. Se on on ikävä fakta, mutta jokainen voi vaikuttaa omalla käytöksellään tilanteeseen. Jos majoitut leirintäalueella, ota mukaan oma roskapussisi, jonka voit lähtiessä viedä roska-astiaan. Tällöin et jätä jälkeesi roskavanaa luontoon. Jos huomaat, että festarialueen roskikset ovat täynnä, ja roskat alkavat siksi kertyä roskisten ulkopuolellekin, kannattaa jättää asiasta asiallista palautetta festarinjärjestäjälle, jotta seuraavalla kerralla osataan varata enemmän roska-astioita. Voit myös pyrkiä ottamaan mukaasi mahdollisimman vähän roskaavia varusteita ja eväitä.

8. Hanki korvatulpat jo etukäteen

Suojaa kuulosi. Sillä tulee olemaan käyttöä vielä näidenkin festareiden jälkeen. Altistuminen liian kovalle melulle voi saada korvan tinnittämään jopa loppuelämäksi, joten järkevä ratkaisu on hankkia korvatulpat jo etukäteen. Ulkoilmassa soitettu livemusiikki on usein varsin kovalla, jotta keikka kuuluu taaimmaisellekin kuulijalle. Festareilla toki myydään korvatulppia, mutta voi olla, että väenpaljoudessa et löydä oikealle kojulle ajoissa, ja on helpompaa hankkia korvatulpat jo ennen festareita.

9. Ota mukaan käteistä

Vaikka useimmiten festareilla kortti käy lähes joka paikassa, toisinaan suuren kuormituksen vuoksi voi tulla yhteyshäiriöitä, ja siksi kannattaa olla käteistä mukana. Sen lisäksi paikalla voi myös olla paikallinen vohvelinmyyjä, jolla ei korttilaitetta ole – kun sinulla on käteistä, eivät vohvelikahvit mene ohi suun juuri silloin kun verensokeri on matalimmillaan ja kaipaat piristystä.

10. Kommunikoi kotiväelle selkeästi jo etukäteen

Jos kotiväki on huolestuvaa sorttia, kannattaa antaa väliaikatiedot festareille saavuttua, ja kommunikoida selkeästi, että kaikki hyvin. Sen lisäksi kannattaa kertoa, ettei ole syytä huoleen, jollei festarinkävijää saa kiinni, koska alueen yhteydet eivät aina toimi tai akku saattaa loppua – tai lempikeikka soida juuri. Sen sijaan voi itse tehdä pienen check-inin päivittäin sopivaan saumaan vaikka viestillä, niin kotona tiedetään kaiken olevan kunnossa.

11. Kuivashampoo, käsidesi, paperia ja laastarit mukaan

Kuivashampoo on pelastaja, etenkin leirintäalueen majoituksessa, jossa suihkuun ei pääse kovin hyvin – ja jos pääsee, luvassa saattaa olla kylmää vettä. Ympäristöystävällisiä kuivashampoita ovat esimerkiksi Lush No drought ja Rahua kuivashampoo. Sen lisäksi muutama paperinpala laukussa, käsidesi sekä laastarit tekevät sinusta varsin suositun festareilla.

 

Tee tästä testi, millainen festarinkävijä olet ja saa vinkit sinulle sopiville festareille tänä kesänä.

New call-to-action