03.06.2020
2 Min

Hyvän elämän haaste: Vastuullisen shoppailijan muistilista

Ketjuliikkeen luomupuuvillapaita vai luksusmerkin ikuinen aarre? Mikä edes on ekologinen vaate? Käy tämä lista läpi ennen jokaista uutta vaateostosta.

Jokainenhan meistä haluaisi olla ekologisempi muodin shoppailija, mutta mikä tai millainen edes on ekologinen vaate? Vastaus ei ole yksinkertainen, sillä vaatteen jokaisella vaiheella, materiaalin viljelystä tai valmistuksesta aina sen hävittämiseen tai kierrättämiseen asti, on merkitystä.

Kestävän kehityksen yhtiö Motivan mukaan tekstiilien merkittävimmät ympäristövaikutukset syntyvät vaatteen materiaalin raaka-aineiden tuotannosta sekä itse vaatteen käytöstä: pesusta, kuivauksesta ja silityksestä. Vastuullisen shoppailijan kannattaakin kiinnittää huomiota juuri näihin.

Ympäristövaikutusten osalta vaatteiden materiaalien suurimmat huolenaiheet liittyvät energian- ja vedenkäyttöön sekä haitallisten kemikaalien käyttöön. Esimerkiksi paljon käytetty puuvilla on valtava energiasyöppö ja toistaiseksi vain noin yksi prosentti maailman puuvillan tuotannosta on luomua. Luomu on aina perinteistä puuvillaa huomattavasti ekologisempi ja eettisempi valinta. Luonnonkuitujen kuten luomupuuvillan, silkin, villan, pellavan, hampun ja nokkosen käyttö vähentää radikaalisti vaatteen ympäristövaikutusta ja pidentää vaatteen käyttöikää.

Toisaalta luonnonkuituja ja tekokuituja on kuitenkin hyvin vaikea asettaa ekologisuuden kannalta paremmuusjärjestykseen, koska niiden valmistuksen ympäristövaikutukset ovat hyvin erilaisia. Oleellisempaa on osata ostaa oikea materiaali oikeaan käyttötarkoitukseen. Laadukas tiheästi kudottu luomupuuvilla on paras materiaali valkoiseen t-paitaan, värikkään printtimekon kukat kukkivat kierrätyspolyesterista valmistetussa kankaassa vielä vuosienkin päästä. Osta vain sellaisia materiaaleja, joita olet sitoutunut pesemään ja huoltamaan oikein.

Silti ekologisinkaan vaate ei ole aidosti ekologinen, jos sen käyttökerrat voi laskea yhden käden sormilla. Tee siis periaatepäätös ja osta vain lempivaatteita, joita käytät takuuvarmasti vielä vuosienkin päästä. Luonnollisesti laadukas vaate kestää pidempään kuin pikamuotiliikkeen luomus. Opettele tunnistamaan kiertävät saumat jo kaupassa. Myöskään langanpätkät ja nukkanypyt eivät ennusta pitkää ikää. Mieti, mitä kaapissasi jo todella on, onko vaatteelle todella tarvetta ja voisitko mahdollisesti ostaa sen käytettynä.

vastuullinen_1910xnosto-2

Vastuullisen shoppailijan muistilista

1. Kysy itseltäsi: tarvitsenko tätä todella? Omistanko jo jotain vastaavaa? Ostanko todelliseen tarpeeseen?

2. Voisitko löytää vastaavan second hand -liikkeestä?

3. Mieti jo ostaessasi koko vaatteen elinkaari. Miten tulet kierrättämään ostamasi vaatteen? Onko vaatteen materiaali sekoite, jota on vaikea uudelleen kierrättää? Onko vaatteella jälleenmyyntiarvo?

4. Jos ostat puuvillaa, osta vain luomua. Puuvillaa, silkkiä, villaa ja jopa kashmiria löytyy myös kierrätyskuituna, mikä on vielä ekologisempi vaihtoehto. Jos ostat polyesteria tai polyamidia, osta niin ikään kierrätettyä. Suosi moderneja uusiokuituja kuten lyocellia.

5. Onko tuotteella sertifikaatti? Huomaa kuitenkin, että ekomerkki ei kata vaatteen koko tuotantoketjua.

6. Älä osta “ihan kivaa”, osta vain täydellistä. Kestääkö rakkaus vielä vuosienkin päästä?

7. Älä tingi laadusta. Hapsottavatko langanpätkät, kiertävätkö saumat?

8. Miten huollat vaatetta? Onko ostoksesi niin ihana, että jaksat pitää siitä huolta?

9. Missä vaate on valmistettu? Suosi Euroopassa valmistettuja vaatteita. Kysy myyjältä,millaisessa tehtaassa vaate on valmistettu. Sinulla on velvollisuus ja oikeus saada  vastauksia.

10. Älä stressaa. Kukaan ei ole täydellinen.


Tässä juttusarjassa Fortum ja Yhdessä-blogi etsivät helppoja ja arkipäiväisiä keinoja elää kestävämmin. Tartu haasteeseen ja tee jokin pieni asia puhtaamman planeetan puolesta jo tänään.

New call-to-action