08.06.2018
3 Min

Hanna Sumarin vinkit: 5 x viihtyisä ulkotila

1. Levitä kotisi ulos

Trendi on se, että sisä- ja ulkotilojen raja hämärtyy. Ulkotilat tuodaan sisään esimerkiksi viherseinien ja suurien kasvien avulla. Kun tässä mennään toiseen suuntaan ja viedään sisätilat ulos, suosittelen kiinnittämään huomiota suojan rakentamiseen: parvekkeen voi lasittaa, terassille rakentaa katoksen ja pihalle pystyttää pienen rakennuksen.

 

1606_ulkokalustus_teltta_367px

Piharakennuksessa ei tarvitse olla edes seiniä. Vinkkinä katon lipan venytys: se suojaa paitsi sateelta, myös auringonpaahteelta.

 

Ulos voi luoda kesäkeitaan myös ilman suuria rakennustöitä. Tekstiilikatos suojaa auringolta ja tuuleltakin, ja omaa silmää miellyttävä kalustus luo kesään huvimajan tunnelman.

 

Viherseinät toimivat hyvin pystysuorana suojana ulkotiloissa. Muita käteviä vaihtoehtoja ovat joko riippuvat tai ylöspäin kasvavat kasvit. Hyötykasvit ovat kaikkein mielekkäimpiä: niiden kasvattaminen on mukavaa ja sato tuottaa iloa. Muista myös runkomarjapensaat, joista saa erikorkuista varjostusta käyttämällä erikokoisia ruukkuja ja niiden alle sijoitettavia korokkeita.

2. Keskity kalustukseen

1606_ulkokalustus_tuolit_367px

Ota lähtökohdaksi se, että kalusteet sopivat rakennukseen ja sen ympäristöön. Kiinnitä huomiota muotoihin, materiaaleihin ja siihen, miltä aikakaudelta kalusteet ovat. Rintamamiestalon pihalle eivät polyrottinkikalusteet välttämättä istu.

 

Värikkäät kalusteet luovat tähän puutarhaan leikkisän kepeän ilmeen. Esimerkiksi vanhoilla puisilla kierrätyskalusteilla saataisiin aikaan toisenlainen vaikutelma.

 

Kovapuisia kalusteita käytetään paljon. Minullakin on 21 vuotta vanhat kansituolit, joille en ole koskaan tehnyt yhtään mitään. Niiden ulkonäkö muuttuu koko ajan paremmaksi – ne ikään kuin häviävät ympäristöön.

3. Älä tuhlaa omaisuuttasi

Jos pihalla tai puutarhassa on jokin paikka, mistä avautuu mukava maisema, rakenna sinne piipahduspaikka. Se voi olla vaikkapa vanha tukki tai kivenlohkare. Mikä onkaan ihanampaa kuin istahtaa rauhoittavan maiseman äärelle kahvikupponen kourassa.

Eurolavat ovat tosi kivoja eivätkä maksa paljon. Niistä saa sohvan tai pöydän tai ne voi nostaa seinälle kasvien telineeksi. Lavat mahtuvat useille parvekkeillekin. Kun pinoaa neljä eurolavaa päällekkäin ja laittaa päälle räsymaton tai vanhoja tyynyjä, saa mainion istuimen. Pöytä taas syntyy laittamalla lavan alle pyörät tai palikat. Lisää ideoita löytyy mielin määrin Pinterestistä.

Jos pidät viherkasveista, kannattaa niitä siirtää kesällä sisältä ulos tunnelmaa luomaan. Esimerkiksi rahapuu ja anopinkieli viihtyvät kesällä oikein hyvin ulkona. Hienon kokonaisuuden saat, kun sijoitat viherkasvien väliin muutamia kukkivia, rönsyileviä kasveja. Kokonaisuutta kannattaa rytmittää sijoittamalla lomittain sekä ylöspäin kasvavia että alaspäin valuvia kasveja.

4. Ajattele ekologisesti

Kierrätyskeskuksista ja kirpputoreilta voi etsiä puisia huonekaluja, jotka toimivat pienellä tuunauksella myös ulkona. Aika usein esimerkiksi pöydät ovat ulkotiloja ajatellen vähän liian korkeita, mutta jalkoja lyhentämällä niistä tulee erittäin toimivia.

Sisätiloissakin on jo vähän aikaa ollut trendinä koota ruokapöydän ääreen eriparituoleja. Älä siis tuskastu, jos et löydä neljää tai kuutta samanlaista tuolia, osta rohkeasti erilaisia.

Jos sinulla on vanhoja kovapuisia kalusteita, älä luovu niistä hieman kuluneinakaan vaan kunnosta kalusteita tarpeen mukaan – ja nauti ajan patinasta.

5. Mieti sähköä

1606_ulkokalustus_valot_367px

Meidän pihalla on koristekirsikkapuussa vanhat jouluvalot, jotka ovat vähän kuin sirkusvalot. Olen teettänyt ne 16 vuotta sitten: sähköjohdossa on tasaisin välein hehkulampun paikka. Nykyäänhän sellaisia saa monestakin kaupasta.

 

Valot luovat tunnelmaa myös ulkona. Sähkövalojen lisäksi kaupoissa on nykyään tarjolla suuri valikoima esimerkiksi paristokäyttöisiä led-valosarjoja ulkokäyttöön.

 

Valot luovat tunnelmaa alkukesästäkin, vuoden valoisimpaan aikaan. Aina välillä koiranulkoiluttajat ja muut ohikulkijat pysähtyvät ihailemaan valojamme - ne siis tuovat iloa muillekin kuin meille!

Lisää inspiraatiota:

Paljon iloa parvekkeesta 

New call-to-action