Fortum.fi
08.06.2021
6 Min

Unelmien parvekekasvit: väriä ja iloa koko kesäksi

Muuta parveke kesäksi kauniisti kukkivaksi keitaaksi! Luonto tulee osaksi kotiasi, kun parvekkeella loistavat eriväriset kesäkukat kilpaa auringon kanssa, salaatit viheriöivät ruukuissaan, runsaat kukkavanat roikkuvat amppeleista ja rehevät köynnökset kiemurtelevat viidakkomaisesti.

Iloa ja pieniä onnen hetkiä sitä kukkiva parveke tuo tullessaan. Jokaiselle parvekkeelle löytyy sopivat kasvit, niin kuumalle lasitetulle parvekkeelle kuin avonaiselle pohjoiselle parvekkeellekin. Kokosimme yhteen vinkit helppohoitoisista kasveista, joilla onnistut luomaan unelmien kukkaloiston erityyppisille parvekkeille!

Tuo kesä kotiisi parvekekasveilla

Upeat kesän kasvit, kukat, yrtit ja tomaatit saavat koko parvekkeen heräämään eloon. Varaudu, että kahvittelut ja ruokahetket parvekkeella saattavat venähtää, sillä eihän kukkivan kauneuden keskeltä millään malta poistua! Kasvien hoito on palkitsevaa ja kasvun ihmettä on ihana seurata – aina tapahtuu jotain uutta. Jos elämä muuten on paljolti näyttöjen ääressä olemista, kasvien hoitamisella voi herätellä omaa luontoyhteyttä. Pikkuhiljaa oma sisäinen viherpeukalo pääsee vauhtiin ja opit kasvien kielen – ne kyllä kertovat, koska kaipaavat lisää valoa, vettä tai ravinteita.

Kukkien kasvattamisesta on iloa ilmastollekin. Parvekkeen keidas on omalta pikkuruiselta osaltaan ekoteko, sillä kun kasvit yhteyttävät ja kasvavat, ne poistavat ilmakehän hiilidioksidia.


Onnistumisen resepti: tunnista kasvuolot parvekkeellasi

Oletko joskus kasvattanut kukkia parvekkeella, ja hyvän alun jälkeen ruukuissasi on enää pystyyn kuolleita, kuihtuneita kukanraatoja? Ei hätää! Upeasti kukkiva parvekeistutus ei ole rakettitiedettä, vaan onnistumisprosentti kasvaa huimasti, kun valitset oman parvekkeesi kasvuolosuhteisiin parhaiten sopivia kasveja. Jos  kukkatorilla ihastut kauniiseen kesäkukkaan, mutta jos sen vaatimukset valon ja lämmön määrästä ei vastaa parvekettasi, jätä ihastuksesi ostamatta. Muita ihastuttavia vaihtoehtoja erilaisille parvekkeille niin paahteeseen kuin varjoonkin löytyy kyllä runsaasti. Oikeilla kasvivalinnoilla ja hoidolla luot helposti vehreän pikkuparatiisin.




Parvekkeella voi kasvattaa lähes mitä vain

Parvekkeella voi kasvattaa melkein mitä vain: kesäkukkia, perennoja eli monivuotisia kasveja, pensaita, havukasveja, köynnöksiä, yrttejä, vihanneksia, perunoita… Yhdistele eri värejä ja muotoja, esimerkiksi pelkät valkoiset kukat ja harmaat kasvit luovat salaperäistä kuutamotunnelmaa parvekkeelle. Voit myös kerätä parvekkeelle kasveja, joiden lehdet viehättävät muodoillaan, kuten saniaiset ja kuunliljat. Räväkkiä värejä vai hillittyä harmoniaa, sinä päätät!

Tähän artikkeliin valitsimme kasveja, joilla luot helposti omannäköisesi kukkaloiston parvekkeesi kaunistukseksi. Monet ehdotukset ovat niitä samoja tuttuja retrokasveja, joista tulee mieleen lapsuuden aurinkoiset kesät, sillä kasvit menestyivät jo äidin ja mummin parvekkeella. Tähän on hyvät syynsä: kun parvekekukilta toivotaan helppoutta, näyttävyyttä ja koko kesän kestävää kukintaa, tutut perinnekukat ovat valttia. Varmojen valintojen joukossa on sitten helppo kokeilla uusia ja eksoottisia kukkasia.

Pelargoni on yhtä aikaa nostalginen ja trendikäs

Pelargoni on kesäkukkaistutusten klassikko. Mummonkukasta taas huipputrendikkääksi nousseen pelargonin suosion ymmärtää, sillä helppo kasvi kukkii koko kesän toukokuusta syyspakkasiin. Näyttävä parvekeistutus syntyy vaikka pelkillä pelargoneilla, sillä värivaihtoehtoja on lukemattomia valkoisesta erilaisiin punaisen sävyihin ja violetteihin sekä kaksivärisiin. Lisäksi kukan ja lehtien muodot vaihtelevat. Pidemmälle ehtineet tarhurit myös talvettavat pelargonit ja saavat kasvista iloa vuodesta toiseen.

Pelargoni on siitäkin ihana, että se sallii pieniä unohduksia. Multa saa kuivahtaa välillä ja kasvi sietää paahdetta. Yksittäisen kukan voi myös nypätä drinkin tai salaatin koristeeksi. Pitkään iloa tuottavat pelargonit ovat edullisia ja niitä saa usein nippuhinnalla marketeista ja torilta. Jalopelargonit, kuten hurmaava Mårbacka, ovat hintavampia ja vaativat hoidoltakin enemmän. Tutustu  pelargonin hoito-ohjeisiin.

Samettikukka tuo auringon parvekkeelle

Pilvistäkin päivää parvekkeella piristää keltaisenoranssi samettikukka. Terhakka kukka selviytyy hyvin sekä paahteessa että varjossa. Väriskaala on keltaisesta oranssin kautta punertavaan. Voimakkaita värielämyksiä parvekkeellesi saat yhdistämällä vastavärejä – oranssi samettikukka ja violetti orvokki vieretysten takuulla pysäyttävät katseen.

Jos kasvatat parvekkeella myös ruokakasveja, samettikukka toimii luonnollisena tuholaistorjujana. Vielä kuitenkin varoituksen sana: joissain samettikukissa on hieman pissamainen ominaistuoksu, joten jos et halua sitä parvekkeellesi, nuuhki lajiketta tarkkaan ennen ostoa. Samettikukka kukkii ihan koko kesän, kunhan poistat kuihtuneet kukat, kastelet säännöllisesti ja annat lannoitetta – lue täältä  tarkemmat hoito-ohjeet.

Syötävän suloinen orvokki kestää pikkupakkastakin

Orvokin katselu on jotenkin rauhoittavaa: hennon varren päässä huojuu yleensä kaksi- tai kolmivärinen kukinto, jossa voi nähdä vaikka sydämiä, kasvoja, perhosia. Orvokit ovat usein ensimmäisiä viestintuojia tulevasta kesästä, ja pientä pakkasta kestävinä ne voi tuoda parvekkeelle hyvinkin aikaisin.

Useita orvokkien kukkia voi myös syödä. Jos maku on mieto ja miellyttävä, koristele herkillä orvokinkukilla kakkuja, juomia ja salaatteja. Orvokki kukkii pitkään, kun muistaa nyppiä kuihtuneet kukat pois. Jos kukinto meinaa kokonaan tyrehtyä kesällä, leikkaa varret alas, niin kasvi elpyy parissa viikossa. Auringossa ja puolivarjossa yhtä lailla viihtyvä orvokki vaatii tasaista kastelua ja lannoitusta.

Muutto_6172 (2)

Amppeliin petuniaa ja mansikkaa

Parvekkeen tilan saa maksimaalisesti hyötykäyttöön kiinnittämällä kattoon amppeleita. Upeasti rönsyilevät amppelikukat näkyvät hyvin sisälle asuntoon ja tuovat kesän värikkyyttä sisustukseen. Saat kauniin kasvin lisäksi tuoretta naposteltavaa, kun istutat amppeliin tomaatteja tai mansikkaa. 

Suosituimpia amppelikasveja lienee runsaskukkainen  petunia. Sen lajikkeista erityisen pidetty on ahkerasti kukkiva miljoonakello, jonka kuihtuneita kukkia ei onneksi tarvitse edes nyppiä. Amppelikukat kasvavat kesän mittaan sivuille sekä ylös- ja alaspäin, huomioi se amppelien sijoittelussa. Rehevän amppelikukinnon saat ostamalla valmiin asetelman, mutta voit itsekin yhdistellä eri kasveja ja värejä mieleiseksesi kokonaisuudeksi.

Apua, parvekkeeni on varjossa. Kukkiiko siellä mikään?

Kasvit ovat sopeutuneet moninaisiin olosuhteisiin ja siksi myös varjoisalle parvekkeelle löytyy omat kauniisti kukkivat kesäkukat. Herttainen pienikukkainen  lumihiutale tuo näyttävyyttä amppelikasvina, värivaihtoehtoina valkoinen, vaaleanpunainen ja violetti. 

Nimensäkin puolesta jo niin dramaattinen  verenpisara tuo ylvästä tunnelmaa parvekkeelle. Amppelissa verenpisara pääsee parhaiten oikeuksiinsa, kun voit ihailla uskomattoman upeita nuokkuvia kukkia alhaaltapäin. Ahkeraliisan ahkerasta kukinnosta pääset varjoisalla parvekkeella nauttimaan koko kesän. Sillä saat helposti istutuksiin kirkkaita värejä tai suloisia pastelleja. 

 

Kiemurtelevilla köynnöksillä viidakkotunnelmaa

Parvekkeen harmaat betoniseinät saa eloon köynnöksillä, jotka voivat kasvaa kattoon saakka ja luikerrella vielä sielläkin. Köynnökset ovat myös mainio näkösuoja kadulle tai naapureihin päin. Istuta köynnökset tarpeeksi suureen ruukkuun ja laita tueksi ritilä, jota pitkin köynnöksen on hyvä kiipeillä. Helppo ja kaunis valinta on parimetrinen  köynnöskrassi, joka ilahduttaa keltaisilla ja oransseilla kukillaan. Myös krassin kauniit kukat ovat syötäviä. 

Nopeakasvuinen  ruusupapu  on yhtä aikaa koriste- ja hyötykasvi, sillä sen punaiset kukat kehittyvät loppukesästä syötäviksi pavuiksi. Lumoavasta kärhöstä saat hyvällä hoidolla iloa vuosikausiksi ja valinnanvaraa niin kukkien koossa kuin väreissäkin on valtavasti. Pitkään kukkivien kärhöjen kukat ovat suuria katseenvangitsijoita, jotka tuovat mieleen lämpimien maiden kukkien runsauden.. Kärhö vaatii ison ruukun ja  istuttaminen on tarkkaa puuhaa.

Syötävää omalta parvekkeelta

Parveke sopii mainiosti myös ruokakasvien kasvattamiseen. Tuore puhdas ruoka on ihan parasta! Pari kaidelaatikkoa täynnä itse kasvatettua salaattia, omia tomaatteja ja yrttejä – niissä maistuu ihanan suloinen Suomen kesä. Lue tästä vinkit  helpoista parvekkeen ja ikkunalaudan ruokakasveista. Vai kiinnostaako kasvattaa viherkasveja hedelmäosaston antimista?

Havuja, heiniä ja eksotiikkaa

Parvekkeelle saa ympärivuotista vihreyttä pienillä havupuilla – iltojen pimetessä niihin voi kiinnittää kausivaloja. Ikivihreitä parvekkeelle sopivia havuja ovat esimerkiksi kataja, pienet kartiokuuset ja tuijat. Tärkeintä on istuttaa monivuotiset havut tarpeeksi isoihin ruukkuihin, katso  tuijan istutusohjeet täältä.

Kukkivien kasvien vastapainona parvekkeella viehättävät erilaiset heinäkasvit, jotka huojuvat hiljalleen tuulessa. Eksotiikkaa parvekkeelle saa kasvattamalla siellä vaikka maissia, munakoisoa tai chiliä. Myös sitruunapuun ja oliivipuun voi siirtää kesäksi parvekkeen piristykseksi. Monet sisäkukat nauttivat kesälomasta lämmössä, joten muuta anopit, maijat ja peikot kesäksi suojaiselle parvekkeelle.

Näin onnistut parvekekukkien kanssa:

  1. Valitse kasvit parvekkeen valon ja lämmön mukaan. Eri kasvit menestyvät erilaisissa oloissa, yksi tykkää paahteesta ja toinen varjosta. Lasitettu parveke saattaa olla liian kuuma monelle kasville ja tuulinen avoparveke taas liian kylmä herkille kukille. Säästät rahaa ja hermoja, kun hankit parvekkeelle siellä varmasti viihtyviä kasveja.
  2. Istuta kesäkukat tarpeeksi isoihin ruukkuihin ja käytä kesäkukkamultaa, jossa on valmiina kastelukiteitä. Valitse reikäpohjainen ruukku tai laita ruukun pohjalle ruukkusoraa, jotta ylimääräinen vesi ei jää seisomaan ruukkuun. Altakasteluruukuissa moni kasvi viihtyy parhaiten.  
  3. Kastele säännöllisesti. Hellepäivänä amppeli saattaa tarvita vettä kerran tai kaksi päivässä, pelargonille riittää viikon kasteluväli. Loman ajaksi pyydä kaveria kastelemaan kukkiasi tai askartele kasteluapureita kukille.
  4. Anna ravinteita, jotta kasvi voi hyvin ja jaksaa tehdä uusia kukkia.
  5. Nypi kukkineet kukat pois, muuten kasvi keskittyy siemenen tekoon ja lopettaa kukinnan.
  6.  Vietä aikaa parvekkeella ja nauti kesästä ja kukista!

Haluaisitko tehdä muitakin arkisia ilmastotekoja ja alentaa niillä myös sähkösopimuksesi hintaa? Tutustu Pikku Juttu -etuohjelmaamme!

Tilaa Fortumin uutiskirje

Saat kuukausittain sähköpostiisi kiinnostavia vinkkejä asumiseen, energiansäästöön ja liikkumiseen.
Tilaa