23.03.2019
3 Min

Ympäristöystävällinen muutto — muista ainakin nämä muuttaessasi!


Muuttaessa mielessä pyörii paljon asioita ja tekemisen vauhti saattaa olla aikamoinen. Onneksi ympäristöystävällisempi muutto ei vaadi sinulta ylimääräistä vaivaa, vaan jopa säästää sitä! Tarvitaan vain muutamia pieniä säätöjä ja hippunen etukäteisharkintaa.

Tuunaa ja kierrätä vanhaa, älä heitä pois


Muuttaminen tuntuu aina uuden alulta. Siihen voi liittyä suuri elämänmuutos, jonka myötä tekee ehkä mieli hankkiutua eroon vanhoista tavaroista ja huonekaluista.

Harkitse kuitenkin huolella ennen kuin dumppaat uudistuksen huumassa käyttökelpoista tavaraa menemään: pieni silaus maalia tai jo pelkkä näkökulmamuutos saattaa tehdä vaikkapa kulahtaneesta kukkatelineestä uuden kodin silmänilon.

Joskus on tietysti päästävä joistakin tavaroista eroon. Esim. kumppanin kanssa eri teille lähtiessä voivat häneltä jääneet esineet harmittaa niin paljon, että niistä on paras hankkiutua eroon. Yritä katsoa silloin tavaroita lempein silmin: voisivatko ne tuottaa vielä jollekulle iloa? Olisiko eksän hylkäämä neonkoristeinen pelituoli jonkun pienen pelaajan unelmien täyttymys?

Hihkaise ainakin paikallisissa roskalavaryhmissä tai vaikka omalla FB-seinälläsi kotia etsivistä tavaroista. Onnellisimmassa tapauksessa pääset niistä muutamassa tunnissa ja tuotat samalla iloa jollekulle muulle. Toinen vaihtoehto on ottaa yhteyttä paikalliseen kierrätyskeskukseen ja selvittää, olisiko heillä tavaroille käyttöä. Kaverit ja kierrätyskeskukset kannattaa pitää mielessä myös, jos tarvitset uuteen kotiin jotain lisää – sisustuksesta saa varsin omaleimaisen, kun hyödyntää ja tuunaa kierrätysmateriaalia.

Kierrätys ja lajittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Silloin vältytään loppumuuton kaaokselta, jossa tavarasta pitää päästä paniikissa eroon. Lue tästä ohjeet, miten pääset kevyesti turhasta tavarasta eroon. 

Vuokraa tai kierrätä muuttolaatikot

Jos muuttojärjestelyt jäävät vähän viime tippaan, saattaa pahvisia muuttolaatikoita päätyä kiireessä ostamaan. Kun tarpeesi on luultavasti lyhytaikainen, jää laatikon elinkaari lyhyeksi. Samoja laatikoita myydään ja välillä jaetaan ilmaiseksikin nettikirppareilla, eikä kunto välttämättä poikkea uudesta juuri lainkaan. Kurkista kierrätystarjonta ennen ostopäätöstä!

Vanha, hyvä konsti on tehdä “banaanilaatikkodiili” paikallisen ruokakauppiaan kanssa ja noutaa banaanien kuljettamiseen käytettyjä, vankkoja pahvilaatikoita muutamassa erässä kaupasta. Jos banaanilaatikot jäävät sinulta muuton jäljiltä ehjiksi, niille tavallisesti löytyy ottajia vielä oman urakkasi jälkeenkin. Katso tästä 10 ohjetta ekologiseen ja näppärään muuttopakkaamiseen, jossa säästät luontoa sekä vaivaa!

Jämerämpiä laatikoita ja helppoutta arvostava vuokraa muuttolaatikot muuttofirmalta. Ne saa tavallisesti kotiovelle pestyinä ja hyvässä järjestyksessä, ja noutokin järjestyy. Koska laatikoiden vuokrahinta sidotaan käyttöaikaan, voivat kustannukset verkkaisella ja tuumailevalla muuttajalla karata aiottua suuremmiksi. Toisaalta tämä saattaa myös kannustaa purkamaan laatikot ajoiksi, eikä varastoon pääse pesiytymään klassisia “muutosta muuttoon avaamattomana” -laatikoita.

Suunnittele kuljetukset – älä sinkoile edestakaisin!

Tarinat kertovat, että Helsingissä nähdään aina silloin tällöin metro- tai ratikkamuuttajia, jotka kuljettavat kärryillä tavaroitaan uuteen kotiin. Hattu pois päästä heille – vaatii kunnioitettavaa sinnikkyyttä taiteilla omaisuuttaan paikasta toiseen julkisilla liikennevälineillä.

Jos muutettavana on huonekaluja, omaisuutta on kertynyt reilummin tai matka on pitkä, tarvitaan avuksi muuttoauto. Siitä kannattaa ottaa hyöty tehokkaasti irti ja säästää samalla luontoa: pakata lasti aina huolella mahdollisimman täyteen ja pitää turha ajelu minimissä.

Tyypillisimmin turhaa ajelua tulee, kun tärkeät esineet, kuten huonekalujen purkamiseen tai kokoamiseen tarvittavat työkalut, ovat väärässä paikassa. Usein varsinaisen muuttoautoliikenteen ohella saattaakin liikennöidä koko ajan toinen, pienempi auto paikasta toiseen. Huolellisesti suunnittelemalla ja pientä odottelua sietämällä saadaan ylimääräisen kuriiripalvelun ajot minimoitua tai jopa leikattua pois kokonaan.

Koko muuton ajan on hyvä muistaa “vie mennessäs, tuo tullessas” -ajatus. On hyvä vaikka soittaa ennen liikkeelle lähtöä muuttoliikenteen toiseen päähän ja kysyä, tarvitaanko siellä jotakin, jonka voisi tuoda mukanaan.

Muista maaemo myös siivotessasi

Sanomattakin lienee selvää, että ympäristöä ajatteleva muuttaja valitsee muuttosiivouksen puhdistusaineet ja -välineet siten, että ne kuormittavat luontoa mahdollisimman vähän. Joutsenmerkki kannattaa etsiä jokaisesta tuotteesta. Se on lahjomaton ja koko elinkaaren huomioiva osoitus siitä, että tuotteen ympäristövaikutukset on minimoitu. Samalla tuotteilta edellytetään myös riittävää pesutehoa: tuotteen ekologisuus voi jäädä näennäiseksi, jos sitä tarvitaan moninkertainen määrä samaan puhdistustulokseen tai elinkaari jää laadun puutteessa lyhyeksi.


Muista että myös sähkösopimus voi olla ekoteko. Kaikki sähkösopimukset Fortumilta ovat 100% hiilidioksidivapaita, eivätkä siis kuormita ilmastoa! Voit valita helpon Vakion kiinteällä kuukausihinnalla, tai vaikkapa panostaa hieman ja tilata Aurinkovalinnan: 100% aurinkosähköä, mihin sopimukseen tahansa. Sopimuksiin pääset tutustumaan tästä:

 

Lue myös:

Viikon muutto -juttu, jonka avulla muutat tehokkaasti!

New call-to-action