07.11.2022
4 Min

Pois kulutuspiikeistä – säästä luontoa ja kukkaroa

Talvi tuo usein mukanaan suuremman sähkölaskun kun lämmitystä ja valaistusta lisätään kylmempien kuukausien ajaksi. Erityisesti tänä talvena, maailman tilanteen ja  sähköntuotannon haasteiden vuoksi, onkin hyvä pohtia omaa kulutustottumustaan. Tässä jutussa käymme läpi, miten ja miksi kannattaa keskittää oma energiankulutus esimerkiksi yöaikaan.

Suurimmat kulutushuiput keskittyvät aamuun ja iltapäivään

Fingridin mukaan suomalaiset kuluttavat sähköä eniten arkiaamuisin 8–9 välillä kun koko Suomi heräilee  keittämään kahvia, käymään suihkussa ja tekemään muita aamutoimia. Samaan aikaan päiväkodit, koulut, kaupat ja yritykset ovat valmiina aloittamaan uuden päivän. 

Tuona aikana sähkö on siis myös kalliimpaa, kysynnän ja tarjonnan lakien mukaisesti. Päivän aikana kulutus tasaantuu, kun ihmiset viettävät enemmän aikaa esimerkiksi työpaikoilla ja kouluissa. 

Illalla 16–18 välisenä aikana on toinen piikki huipussaan, kun suomalaiset palaavat töistä ja alkavat tehdä ruokaa tai muita kotiaskareita. TV:t ja pelikonsolit hurisevat kaanonissa pyykinpesukoneen kanssa ja saunakin on ehkä laitettu päälle pitkän päivän päätteeksi. Myös kaikenlainen harrastustoiminta ajoittuu usein kulutuspiikkien kanssa samalle ajalle. 

Iltaa kohden sähkönkulutus taas tasaantuu ja aamuyöllä kello 4 se on Suomessa kaikkein vähäisintä.

Viikonloppuisin sähkö on keskimääräisesti arkipäiviä halvempaa, vaikka luulisi sen olevan aivan toisin päin! Tämä johtuu siitä, että osa yrityksistä ja yritystoiminnasta hiljenee viikonlopuiksi ja sähkönkulutus on kodeissakin tasaisempaa. 

Oikea suunta on löytynyt 

Suomalaiset ovat tänä syksynä kiinnittäneet aiempaa enemmän huomiota energiankulutukseensa. Yle uutisoikin (1.11.2022), että sähkönkulutus laski lokakuussa peräti 8 % vuoden takaisesta. Tässä näkyy toki osittain sähkönhintojen nousu sekä toistaiseksi leutona pysytellyt sää. 

Tämä suunta on silti jatkossakin hyvä säilyttää, sillä kulutuspiikkien aikana me olemme Suomessa pitkälti riippuvaisia tuontisähköstä. Sen lisäksi, että huippujen aikana sähkön hinta on kalliimpaa, se on myös ympäristöä kuormittavampaa: kulutuksen kasvaessa ja sähköntuotannon  tarpeen lisääntyessä on otettava ympäristölle raskaammat hiilivoimalat käyttöön. 

Mitä suurempi joukko keskittää energiankäyttöään pois kulutushuipuista, sitä paremmin kulutuspiikit tasaantuvat. Tällöin myös sähkön hinta tasaantuu ja voimme todennäköisesti välttää mediassa paljon puhuttaneet mahdolliset katkokset.

Vinkit kulutushuippujen tasaamiseen

Energiankulutuksen kohdistaminen kulutuspiikkien ulkopuolelle voi kuulostaa aluksi vähän hankalalta, mutta ei sitä lopulta ole. Esimerkiksi yöaikaan, jolloin sähkö on halvimmillaan, kannattaa siirtää energiaa paljon vieviä toimintoja. Tällaisia ovat esimerkiksi kodin ja veden lämmitys sekä eniten sähköä kuluttavien laitteiden käyttäminen. 

Tässä muutama niksi, jolla pääset hyvin alkuun:

  • Lämminvesivaraaja kannattaa säätää lämmittämään vettä öisin
  • Sähkölämmitteisen kodin lämmitys kannattaa keskittää halvemmille yötunneille
  • Pyykinpesukoneen voi ajastaa illalla valmiiksi pyörimään yöllä.
    (Pyykin pesemisestä yöaikaan ei ole tosin niin suoraa hyötyä, sillä kone kuluttaa sähköä myös ollessaan valmiustilassa.)
  • Kuivata vaatteet narulla kuivausrummun sijasta 
  • Alkuviikon aterioiden valmiiksi valmistaminen sunnuntaina ja kokkailuiden ajoittaminen muutenkin vasta ilta-aikaan auttaa sekin jo hurjasti!
    (Jos teet etätyöpäivinäsi lounasta, tee kerralla enemmän! Näin vältät kokkailun samaan aikaan muun Suomen kanssa)
  • astianpesukone on käsinpesua energiaystävällisempää. Siitä huolimatta astianpesukonekin kannattaa laittaa päälle aamupäivällä tai vasta ennen nukkumaan menoa
  • Saunakin kannattaa lämmittää vasta iltakahdeksan jälkeen. Nyt on erinomainen aika hyödyntää myös kuntosalien ja uimahallien saunamahdollisuutta!


Lue täältä lisää hyviä sähkönsäästövinkkejä. Pois kulutuspiikeistä_valotOletko jo kuullut Fortum Duosta?

Jos koet, että voisit siirtää suurimman osan energiankulutustasi myöhäiseen iltaan tai yöaikaan, kannattaa harkita pörssihinnoiteltua Fortum Tarkka-sähkösopimusta tai uutta Fortum Duo -sähkösopimusta. 

Uusi Fortum Duo on pörssisähkön ja kiinteän sähkösopimuksen kultainen keskitie. Duossa sähkön hinta on kiinteä, mutta sinun on mahdollista kulutuskäyttäytymiselläsi vaikuttaa laskusi loppusummaan. Duossa sähkölaskusi koostuu kuukausittaisesta perusmaksusta, käyttämäsi sähkön määrästä sekä kuukausittain vaihtelevasta kulutusvaikutuksesta.

Kulutusvaikutus määräytyy jokaisen kuukauden lopussa jälkikäteen tuntikohtaisen sähkönkulutuksesi sekä pörssisähkön tuntihintojen perusteella. Tyypillisesti kulutusvaikutus vaihtelee -5 c/kWh ja +5 c/kWh välillä. 

Jos käytät yhtä paljon sähköä silloin kun se on halpaa ja silloin kun se on kallista, kulutusvaikutuksesi on 0 c/kWh ja maksat energiasta sopimuksesi energian perushinnan mukaan.

Kulutusvaikutus on kuukausikohtainen, joten pörssisähkön hintojen yleinen nousu ei vaikuta sinun laskuusi, koska Duo-sopimuksessa energian hinnan kiinteä osa on lukittu.


Tiesitkö, että Pikku juttu -etuohjelma tarjoaa Fortumin asiakkaille mahdollisuuden osallistua muutokseen haastamalla heitä erilaisiin arjen ilmastotekoihin? Haasteisiin osallistumalla voit  maksaa osan sähkölaskustasi! Jo yhden haasteen suorittamalla voit ansaita kymmeniä ilmaisia sähkötunteja. 

New call-to-action